Nyt päätetään Suomen, Euroopan ja demokratian suunnasta

Elämme aikaa, jossa demokratiaa vastustavia tahoja ja suuntauksia on paljon liikkeellä. Demokratia ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä pitää vaalia ja sitä uhkaavista tekijöistä pitää keskustella. Jopa vahvoissa ja vauraissa demokratioissa on tapahtunut vallan keskittymistä, ja äärioikeisto haluaa vallan yhä harvempien käsiin. ”Ainoaa oikeaa ratkaisua” ajetaan jääräpäisesti ja vastustajia halveksutaan. Tähän ei pidä alistua kotimaan politiikassa eikä myöskään EU-tasolla.

SDP on yhdessä Euroopan muiden sosialidemokraattien kanssa antanut lupauksen: emme koskaan tee yhteistyötä emmekä muodosta koalitiota äärioikeiston kanssa. Se tarkoittaa myös sitä, että emme tee yhteistyötä tai muodosta liittoutumia ECR- tai ID-ryhmän kanssa Euroopan parlamentissa.

EU-vaaleissa valitaan, millaiseen suuntaan Eurooppaa ja Suomea sen mukana jatkossa kehitetään. Niissä valitaan myös, halutaanko vahvistaa demokratiaa vai käännytäänkö äärioikeiston tielle kohti totalitarismia. Jokainen ääni demokratian, vakaan kehityksen ja tietoon perustuvan päätöksenteon puolesta on tärkeä.

On tärkeää, että näissä vaaleissa Euroopan parlamenttiin saadaan edustajia myös Itä-Suomesta, jotta äänemme kuuluisi paremmin ja parlamentissa tunnistettaisiin alueemme erityispiirteet ja haasteet.

Joensuun työväenyhdistys ry kuukausikokous 15.5.2024