Ennen kesätaukoa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuusto joutuu vielä tekemään vaikeita päätöksiä. Valtuuston kokouksessa 22.6 päätetään palveluverkosta ja palvelustrategiasta. JTY järjesti asiasta keskustelutilaisuuden Työväentalolla toukokuussa, mutta osallistujia oli vain toistakymmentä. Asia on kuitenkin niin tärkeä, että haluan kirjoittaa tästä muutaman ajatuksen.

Päätöksenteossa tarvitaan tulevaisuuden lukutaitoa

Tulevaisuuden lukutaito tarkoittaa kehityskulkujen ja mahdollisuuksien arviointia ja ennakointia valintojen ja päätöksenteon perustaksi. Se tarkoittaa myös kykyä oppia, ratkaista haasteita yhdessä toisten kanssa ja lukea maailmaa ympärillämme, jotta saavutamme tavoitteemme. Tärkeää on sekä myönteisten että kielteisten skenaarioiden luominen. Päättäjien tehtävänä on edistää päätöksillään myönteisten skenaarioiden toteutumista, mutta toimia myös niin etteivät kielteiset toteutuisi – tai ainakin niihin oltaisiin varautuneita. Hyvinvointialueen tavoitteena on turvata maakunnan asukkaille heidän tarpeidensa mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä edellyttää nyt rohkeutta irrottautua ”meillä on aina tehty näin” -ajattelusta ja toimintatavoista ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.

Muutos on pakko tehdä

On aivan epärealistista ajatella, että saisimme henkilöstöä lisää niin paljon, että voisimme jatkaa nykyisillä toimintatavoilla ja nykyisellä palveluverkolla. Jotain on tehtävä toisin, jotta palvelut pystytään jatkossakin tarjoamaan niitä tarvitseville. Nuorten ikäluokka pienenee, ja palvelutarpeet kasvavat muun muassa väestön ikääntymisen myötä. Meillä ei riitä henkilöstöä toteuttamaan palveluita nykyisillä tavoilla.

Suomessa puuttuu tällä hetkellä lähes 17 000 sairaanhoitajaa, noin 8 800 lähihoitaja ja noin 4 300 sosiaalityöntekijää.

Vaikka tekisimme kaikkemme henkilöstön veto- ja pitovoiman parantamiseksi, työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi, eläkkeellä olevien työskentelyn mahdollistamiseksi, työhyvinvoinnin parantamiseksi ja johtamisen kehittämiseksi, niin työvoimapula ei poistu. Näiden toimenpiteiden avulla voidaan estää työvoimapulan pahentuminen ja siksi ne ovat tärkeitä. Toimenpiteistä huolimatta esimerkiksi hoitohenkilöstöpula on sen verran suuri koko Suomessa – ja itse asiassa koko Euroopassa ja myös globaalisti – ettei suuria parannuksia tilanteeseen ole odotettavissa. Maailman terveysjärjestö on ennakoinut, että vuoteen 2030 mennessä maailmassa tarvitaan yhdeksän miljoonaa sairaanhoitajaa ja kätilöä lisää. Suomessa puuttuu tällä hetkellä lähes 17 000 sairaanhoitajaa, noin 8 800 lähihoitaja ja noin 4 300 sosiaalityöntekijää. Lisäksi on muistettava, että eläköityminen kiihtyy huomattavasti seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Itse uskon, että rohkeita päätöksiä tekemällä pääsemme kehittämään sosiaali- ja terveyspalveluja nykyistä paremmiksi. Palveluiden toteuttamistavoissa on kuitenkin huomioitava henkilöstömäärän kehitys. Seinät eivät hoida ketään, jos seinien sisällä ei ole työntekijöitä. Perustuslaki takaa sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille, mutta niitä voidaan järjestää eri tavoilla. Olen vakuuttunut, että monesti jokin toinen tapa voi olla parempi ja laadukkaampi kuin nykyinen.

Esimerkiksi digitaalisten palveluiden lisääminen ja monipuolistamisen niille, jotka haluavat ja pystyvät asioimaan sähköisesti, on erittäin kannatettavaa. Silloin jää enemmän resursseja kohdata niitä, jotka tarvitsevat kasvokkain kohtaamista. Liikkuvat palvelut pitävät sisällään monenlaisia liikkuvia lähipalveluita. Osa palveluista voidaan siirtää pyörille (esimerkiksi kiertävät hammashoidon palvelut kouluilla) tai viedä palvelut enenevässä määrin asiakkaan kotiin. Liikkuvat lähipalvelut tarkoittavat myös sitä, että alueella on kiinteä palvelupiste, jonne ammattilaiset tulevat esimerkiksi tiettyinä viikonpäivinä pitämään vastaanottoa.

Merja Mäkisalo-Ropponen