”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kelan asiantuntijat ovat huolissaan. Asiantuntijat nostavat esiin virhediagnostiikan mahdollisuuden ja lääkkeettömien tukitoimien saatavuuden.” Tämä on suora lainaus Ylen julkaisemasta jutusta (3.4).

Saman jutun mukaan hoitokäytännöissä on alueellisia eroja, esimerkiksi Itä-Suomessa lääkityksen aloittaminen on yleisempää kuin muualla.

Psykologiaa opiskelleena mielestäni muiden hoito- ja tukitoimien tulisi olla ensisijaisia, etenkin pienillä lapsilla. Lääkkeillä on haittavaikutuksia ja vaikka kaikki eivät niitä saa, on faktaa, että osa saa. Yksi heistä oli 21-vuotiaana menehtynyt veljeni, joka 9-vuotiaana ensimmäisen ADHD-lääkkeen nielemisen jälkeen sai siitä sairauskohtauksen.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus millään tapaa vähätellä ADHD-potilaita tai kiistää sitä, etteikö lääkitys joskus olisi hyvä vaihtoehto. Se ei kuitenkaan voi olla ensijainen hoitokeino, vaan kyllä on pidettävä huolta siitä, että esimerkiksi terapiaa ja sosiaalista tukea on saatavilla ja sitä tarjotaan ensisijaisesti. Jos lääkitykseen päädytään, on nämä erilaiset tukimuodot oltava silloinkin mukana. Myös esim. koulujen on kyettävä tukea järjestämään ja tähän pitää turvata resurssit.

Ylipäätänsä olisi jo aika ymmärtää, että ADHD:lle tyypillisiä oireita, kuten keskittymisvaikeuksia voi kokea sellainenkin ihminen, jolla ei diagnoosin kriteerit täyty mm. kouluissa levottoman oppimisympäristön vuoksi. Ei saa käydä niin, että tällaisille oppilaille alettaisiin ratkaisuksi tähän määräämään lääkkeitä. Pahoin pelkään, että näin jo tapahtuu. Veljelleni määrättiin lääkitys ilman diagnoosia.

Teemu Suihko

Muusikko, opiskelija, alue- ja kuntavaaliehdokas, Joensuu (sd.)