Valtuustoaloite: Liukuesteet yli 70-vuotiaille joensuulaisille ehkäisemään kaatumista

Joensuun Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa ma 26.2. valtuustoaloitteen, jossa halutaan että Joensuun kaupunki hankkii seuraavalle talvikaudelle 2018-2019 kaikille yli 70-vuotiaille joensuulaisille kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä ja varaa viimeistään vuoden 2019 talousarvioon määrärahan tähän tarkoitukseen.

 

LIUKUESTEET YLI 70-VUOTIAILLE JOENSUULAISILLE EHKÄISEMÄÄN KAATUMISTA

 

Joensuun talousarviossa 2018 todetaan, että iäkkäiden kaatuminen kävellessä on ollut korkeammalla tasolla kuin valtakunnassa keskimäärin. Kaatumiset ja putoamiset ovat yleisimpiä tapaturmaisen kuoleman syitä Suomessa. Nämä tapaturmat ovat myös johtavia syitä lonkkamurtumissa (yli 90 %) ja aivovammoissa (65 %). Kaatumisista johtuvat tapaturmat koskettavat erityisesti ikääntyneitä suomalaisia. Tilastojen mukaan yli 80-vuotiaista noin joka toinen kaatuu kerran vuodessa ja yli 65-vuotiaistakin joka kolmas. Vuonna 2013 yli 75-vuotiaista suomalaisista kolmasosa ilmoitti kaatuneensa kävellessään viimeisen 12 kuukauden aikana. (Alueellinen kaatumisten ehkäisyverkosto AKE)

Ikäihmisten liukastuminen on huomattava menoerä terveydenhuollossa. Yksi lonkkaleikkaus ja siihen kuuluva jälkihoito maksaa ensimmäisen vuoden osalta noin 20 000 euroa. Jos 15 % lonkkamurtumista olisi ehkäistävissä, sen aiheuttama säästö olisi 20-45.000.000 euroa 1. vuotena. (Riitta Luoto, UKK-instituutti).

Liukuesteiden ja nastakenkien käyttö estäisi suuren osan liukastumisonnettomuuksista. Liukuesteiden kustannus on 5-35 euroa/pari. Liukuesteiden hankkiminen kaikille yli 70-vuotiaille on pieni kuluerä verrattuna kaatumisista aiheutuviin kustannuksiin. Hyviä kokemuksia tästä on jo mm. Hämeenlinnasta ja Kotkasta, missä liukuesteet jaettiin kaikille yli 70 vuotta täyttäneille.  Liukuesteiden käyttö lisää omatoimista ja turvallista liikkumista ulkona talven yhä enemmän vaihtelevissa sääolosuhteissa ja toimii siten myös kunnan tehtäviin kuuluvan hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä.

SDP:n valtuustoryhmä esittää, että Joensuun kaupunki hankkii seuraavalle talvikaudelle 2018-19 kaikille yli 70-vuotiaille joensuulaisille kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä ja varaa viimeistään vuoden 2019 talousarvioon määrärahan tähän tarkoitukseen.